Jatkuva nälkä. Onko tuo nyt mikään ihme? Poika roikkuu tissillä useamman tunnin päivässä kuluttaen runsaita energiavarojani. Kai ne kuitenkin jossain kohtaa voivat loppuakin. 

Nippailut ja nipistelyt alavatsalla. Kun suolia ja muita elimiä on siirrelty ja möyhennetty viimeisten kuukausien aikana suuntaan jos toiseen ihan vain vauvan toimesta, on kaiketi ihan luonnollista, että nipistelevät ja nippailevat palaillessaan hiljalleen omille paikoilleen. 

Nännikipu. Varsin normaalia, kun käytössä on sekä hanakasti imevä poika että ajoittain Ainun sähkökäyttöinen rintapumppu, jota en koskaan kuvitellut tarvitsevani. Varsin mainio laite. 

Ihan järjetön väsymys. Unitunteja saanen ihan riittävästi, mutta heräilyt välillä vaativat osansa, joten mitään epätavallista ei tässäkään ole. 

Pommacin himo. Ja tarkoitan himo. Sitä vaan on pakko saada lähes päivittäin, vaikka ko. juoma ei koskaan ole lemppareihini kuulunutkaan. Kai ne synnytyksen jälkeiset hormonitkin voi saada mielihaluja aikaan. 

Närästys. Sairastin ensimmäisen vatsakatarrini vuonna miekka ja kivi, joten mikä tuossa nyt on niin erikoista? 

Pahoinvointi, jota on esiintynyt jo useampana päivänä. Pikainen googlaus kertoi joillekin imetyksen aiheuttavan pahoinvointia. Kuulunen heihin. 

Ilman tuota suloisesti vuoteessaan tuhisevaa, ylihuomenna seitsemän viikkoa täyttävää poikaani tekisin jo hullun lailla testejä. Seitsemässä viikossa kun kroppa tuskin ehtii palautua ja hankkiutua raskaaksi uudelleen.