Näköjään nämä blogimerkinnät ja -päivitykset tuppaa vähän jäämään. Totuus lienee se, että elämäni on sen verran tylsää, ettei siitä sittenkään riitä kirjoitettavaa kovin usein :). Jospa nyt kuitenkin taas muutaman ajatuksen saisin tänne postattua.

Uudenvuoden lupauksia en tänäkään vuonna tehnyt, joskin totesin YRITTÄVÄNI siirtyä astetta terveellisempään elämäntapaan mm. pyrkimällä lisäämään liikuntaa. Voiko minkäänlaisiin tuloksiin päästä lupaamalla "yrittää" ja "pyrkiä"??? Aika sen näyttäköön. Motivaatiota elämäntapamuutokselle pitäisi olla, sillä vaa'an viisari heiluu uhkaavasti kohti aina vain suurempia lukemia. Sinttiäkään ei oikein voi siitä syyttää, kun tuolla taitaa olla painoa vasta noin 2g. Mihinkään laihdutusyritykseen en todellakaan ole lähdössä, mutta jos tuota painonkertymistä voisi kuitenkin jotenkin tilanteen huomioon ottaen hieman hidastaa, niin olisin tyytyväinen. Painon kertymiseen lienee vaikuttaa sekin, että pahoinvointia edelleen on ja tehokkain lääke siihen on syöminen. Pitäisi ehkä vaan vähän miettiä, että mitä sitä siinä vaiheessa syö... Painoindeksi on kuitenkin jo valmiiksi lievän ylipainon puolella ja kun äidilläni on 2-tyypin diabetes, on edessäni sokerirasitustesti jo kohtuullisen pian. Luulisi sen riittävän motivaatioksi suupalojen kyttäilylle.

Osa painonnoususta taitaa olla tullut suoraan tisseihin, jotka alkavat olla sen kokoiset, ettei mitään rajaa. Eilen kävin ystäväni kanssa Yrjönkadun uimahallissa, jossa uimanautinnosta voi nauttia halutessaan ihan ilman uikkareitakin. Hetken mietin uikkareiden pukemista, kun nuo löllykät ovat aika kivuliaat liiveistä luopuessani, mutta päädyin kuitenkin nauttimaan alastomuudesta. Se taisi olla virhe. Näin kipeä ei tuo etuvarustukseni ole vielä ollutkaan. Mahallaan nukkuminen alkaa olla koettelemus.

Nukkumisesta puheen ollen on mainittava, että se on ihan lempipuuhaani nykyisin. Miäs on muutaman päivän reissussa ja teinitkin vielä joululomareissuillaan, joten saan nauttia ylhäisestä yksinäisyydestäni. Yleensä ko. tilaisuuden tullen kukun pitkälle yöhön ja vain nautin siitä tunteesta, että koko kämppä on mun. Eilen sammuin ihan vain pelkästä väsymyksestä ennen kuin ehdin tunteesta minkään vertaa nauttia. Tämän päivän olin ajatellut pyhittää hiihtokisojen katseluun tylsästi sohvalta käsin, mutta taisin nukkua ainakin 15km miesten hiihto-osuudesta. Maaliin pääsivät siitä huolimatta.

Illan kuluessa vääntäydyin itsekin ulkoilmaan sillä verukkeella, että halusin kokeilla kuinka kauan kävelen kotoa kouluun. Koulu kun kutsuu jo maanantaina. Matka kesti 16 min, joten voisin kuvitella sen jopa sään salliessa kävelevänikin. Muuten ajatus kouluun menosta onkin sitten vähän kaksijakoinen. Mielelläni opin uutta ja sitä odotan innolla, mutta aika, työ ja energia, jonka oppiminen edellyttää, arveluttaa. Jaksanko ja viitsinkö, siinä kai se peruspohdintani. Tällä hetkellä asennoinnun niin, että kunhan tämän kevään nyt jaksan. Toivon edelleen kaiken menevän masuasukin suhteen hyvin ja mikäli toiveeni toteutuu, syksyllä muiden palatessa kouluun voisin minä nautiskella äitiyslomasta.

Pahoinvoinnista ja väsymyksestä päätellen maha-asukki on edelleen voimissaan. Silti olen taas alkanut epäillä, että asiat eivät ehkä menekään hyvin. Tyhmyyksissäni menin vielä lukemaan Eve Hietamiehen kirjan Puolinainen (noinkohan se oli?), mikä sinänsä on varsin hyvä kirja, mutta tässä arassa vaiheessa se sai mielikuvitukseni lentämään ja lennon suunta on ollut hieman arveluttava. Niskapoimu-ultraan ajan pitäisi tulla kirjeitse kotiin, vaan eipä ole vielä tullut. Käsitykseni mukaan sen pitäisi olla viimeistään viikolla 13. Tänään eletään viikkoa 9+6, mikä kaiketi tarkoittaa sitä, että huomenna olemme uudella kymmenluvulla. Niin, ja alkiostamme tulee virallisesti sikiö. Niin, ja raskaudesta on 25% takana.