Mikä ihme saa ihmisen lupaamaan, että voisi tehdä ylimääräisen yövuoron? Ahneus kai. Järjen ääntä en ole taas kuunnellut yhtään ja moinen toiminta yleensä kostautuu. Mutta en aio murehtia sitä nyt. Murehdin sitä vasta huomenna, kun väsyttää ja ärsyttää ja kaikki asiat on nurinpäin. Just joo. Niin kun ne nyt sitten olisi jotenkin paremmin. Unohdin pyytää tämän os:n omaa avainta yön ajaksi lainaan ja nyt istun sitten kupla otsassa miettimässä olisiko täällä joku huussi, jota pääsee ilman avainta käyttämään...

Keskenmenneen lapsemme laskettuun aikaan on noin kaksi viikkoa aikaa. Olen oikeastaan menneet kuukaudet piinannut itseäni laskeskelemalla millä viikolla olisin, JOS keskenmenoa ei olisi tapahtunut. Niimpä. Se tapahtui. Piste. Tuota syntymättömyyspäivää olen odottanut pelolla ja vavistuksella ja suunnattomalla pettymyksellä, mutta ehkä alan olla valmis pääsemään tästä "haamuraskaudesta" yli. Tai ainakin siirtymään jollakin tasolla eteenpäin. Heti km:n jälkeen ajattelin raskautuvani nopeasti uudestaan ja olevani jo vaikka missä vaiheessa menossa edellisen laskettuna päivänä. Toisin taisi käydä ja se korventaa niin vietävästi. Jos annan itselleni luvan, saan itseni ajettua järkyttävään kiukkuun, vihaan ja frustraatioon asiaa vatvomalla. Minusta ei ole toistaiseksi tullut niin hyvää ja pyhää, että pystyisin pyytettömästi toteamaan, ettei sitä lasta koskaan ollut tarkoitettu elämään. Ai, miten niin muka ei? Olen kyllästynyt vatvomaan näitä samoja ajatuksia, mutta en oikein osaa irtikään päästää. Jospa sitten parin viikon päästä helpottaisi. Vaan onhan se ihan umpi-ironista, että sinä päivänä kun meidän pitäisi päästä lapsemme kanssa laitokselta kotiin, olemme menossa laspettomuuspolin ensikäynnille. Kuka näitä asioita oikein ohjailee???

Vatsakivut ovat viimein vaienneet kaukaiseksi jomotukseksi, jonka luokittelisin raskausoireeksi, jos en tietäisi paremmin. Mutta minä tiedän ja se siitä sitten. Menkkojen pitäisi alkaa viikon päästä ja todennäköisesti myös alkavat. Eilen oli pakko (ai mikä ihmeen pakko? Ihan vapaaehtoisesti minä sen tein) kokeilla vieläkö elämäni lehmänä jatkuu ja voi olla, että maidontulo on hiukan vähentynyt. Eipä se mitään kauhean vuolasta ole tähänkään asti ollut, mutta sen verran  sitä kuitenkin tulee, että ihan normaalia se ei varmaankaan ole. Voisikohan tuo prolaktiinihässäkkä selittää koko tämän tilanteen ja voisiko prolaktiinia laskevalla lääkityksellä olla jotain positiivista annettavaa tähän meidän vauvautumiseen? Ensikäynti on 20 päivän päästä, joten sitten kai se selviää. Jos selviää...

Työasiat ovat stressanneet viime päivinä oikein olan takaa. Jotain uutta on tultava, mutta se edellyttää omaa aktiivisuutta ja jotenkin pitäisi osata päättää mitä haluaa ja mistä. Ja sitä minä en meinaa osata. Koulusta tulee tieto reilun viikon päästä ja jos olen tullut sinne hyväksytyksi, on sekin päätös edessä. Joskus tuntuu, että elämä on niin täynnä päätöksiä ja monimutkaisuutta, ettei siitä meinaa hengissä selvitä. Jatkettava on silti ja periksi ei voi antaa.