Tänään oli viimeinen perhevalmennustapaaminen. Vielä käymme katsastamme tulevan synnytyspaikkamme, mutta sen kukin hoitaa itsekseen, joten siinä mielessä nyt on valmennukset saatu ja pitäisi kai olla valmentautunut. Kaiken kaikkiaan valmennuksesta jäi hyvä fiilis. Miinuksena sanottakoon, että kun on koko kesän synnyttäjät laitettu yhteen ryhmään, ryhmäkoko kasvoi aikamoisiin mittoihin ja esim. ryhmätöiden tekeminen ei ehkä antanut itselleni ihan sitä kaikkea, mitä pienempi ryhmä olisi voinut antaa. Mutta toisaalta nuo tehtävät olivatkin ehkä vain tarkoitettu herättämään ajatuksia, joten eiköhän ne siinä mielessä täyttäneet tehtävänsä. Tänään puhuttiin parisuhteesta, imetyksestä ja nähtiin ihan ihka-oikea vauva. Eräs äiti oli lupautunut kertoilemaan meille omasta loppuraskaudestaan, synnytyksestä ja vauva-arjesta ja miksei myös vastailemaan meidän kysymyksiimme. Ei nyt mitään kamalan mullistavaa, mutta kiva juttu silti. Itselleni se pienen vauvan (3,5kk) näkeminen jollainlailla konkretisoi tätä meneillään olevaa elämänvaihetta itselleni. Ai että minäkö tuollaisen äitinä parin hassun kuukauden päästä? No way!!! Ajatus tuntuu edelleen kaukaiselta, vaikka henkistä työtä koko ajan tehdäänkin asian eteen. Ja miksei fyysistäkin :). 

Viime viikolla iski kunnon kevätflunssa ja siitä on pieniä jäänteitä havaittavissa edelleen. Mistä kummasta se kaikki nenän täyte oikein tuleekaan? Perjantaina olin lupautunut tekemään töissä pitkän päivän ja vaikka työ itsessään ei varsinaisen fyysistä olekaan, taitaa pelkästä käytävien tallaamisesta tulla muutama kilometri kävelyä päivän aikana. Illalla olikin sitten alavatsa ja -selkä jokseenkin tulessa ja lauantaina supisteli ikävästi jonkin aikaa. Sunnuntaina olin jälleen iltavuorossa seurassani jatkuvat jomotukset. Maanantaina en edes yrittänyt töihin. Soittelin neuvolaan ja kävin jopa lääkärille paikkojani vilauttamassa ihan vain mielenrauhani (ja terveydenhoitajan suosituksen) vuoksi. Paikat tiukasti kiinni ja kaikki alakerrassa mallillaan. Lääkäri oli tosin sitä mieltä, että valkkari haisee "hassulle" ja epäili jonkinlaista tulehdusta. Minusta valkkari on haissut hassulle vähintäänkin koko raskauden ajan ja siksi en oikein osannut ajatella, että mitään kummallisempaa olisi menossa. Kävin kuitenkin antamassa näytteen labraan. Lääkäri kirjoitti saikkua lauantaihin saakka. Todennäköisesti kysymys on vaan niistä paljon puhutuista liitoskivuista tai muista tukirangan ongelmista, mutta ikävää se on silti. Jos malttaisin olla ihan vuoteen omana, selviäisin todennäköisesti helpommalla, mutta kukapa sitä sängyn pohjalla viitsisi makoilla, kun aurinko paistaa?

Jotta tukirankani ei kuvittelisi pääsevänsä liian helpolla, teimme Miähen kanssa retken Ikeaan perhevalmennuksen jälkeen. Minä tyhmyyksissäni luulin, että mennään ostoksille - Miäs lähti vain katselemaan. Ja tämä selvisi minulle siinä vaiheessa, kun olin suunnilleen marssimassa autoa vuokraamaan. Mutta kalusteet on kuitenkin nyt valittu ja Miäs voi ne sitten vaikka itsekseen noutaa jossain vaiheessa kiireistä kesäänsä. Pientä sälää tarttui kuitenkin mukaan, joten valmistautuminen lienee nyt ihan virallisesti alkanut. Tänään sain myös veljen vaimon lähettämän paketin, jossa oli jo muutama vaate tulevalle perheenjäsenelle. Paljon on kuitenkin hankkimatta edelleen ja todennäköisesti vielä en osaa edes hahmottaa mitä kaikkea tulevassa elämänvaiheessa tarvitaan. 

Ikeasta matka jatkui neuvolaan. Kaikki jokseenkin ok. Tosin vauvan sykkeet olivat alhaisemmat kuin aiemmin, mutta mitään hätää ei senkään suhteen kuulemma ole. Sykkeet pyörivät jossain 115-120, mutta kävivät sitten myös 130:ssä. Tähän asti syke on ollut 140-150. Neuvolatädin mukaan asiasta ei tarvitse huolehtia niin kauan, kun liikkeitä tuntuu riittävästi, mutta luulen, että vakuutteluista huolimatta doppleri saattaa olla semiaktiivisessa käytössä lähitulevaisuudessa. Pyysin, että terkkari katsoisi myös hemoglobiinin, kun edellisestä kerrasta oli jo jonkin aikaa. Vähän nihkeästihän tuo siihen suostui, mutta suostui kuitenkin. Edellisen kerran arvo oli tipahtanut alun 139:stä 124:ään, joka omasta mielestäni on edelleen suht hyvä. Sain kuitenkin suosituksen alkaa rautakuurille, joten Obsidanit ovat kauniisti koristaneet keittiön hyllyämme. Unohdan sen aina ottaa, joten mistään "kuurista" ei todellakaan voi puhua. Anyways, tämän päiväinen Hb-arvo oli 144. Siitä ei siis tekosyytä väsymykselle saa. Viime kerralla terkkarimme oli aika varma, että vauva oli raivotarjonnassa, mutta tänään hän ei enää osannut sanoa mikä osa vauvaa oli missäkin. Potkuja ja liikkeitä tuntuu aikalailla ympäriinsä oikeaa kylkeä, joten vaikea tietää miten sintti siellä majailee. Mutta vielä on sen verran tilaa liikkua, että mahtunee kääntyilemään ja vaihtamaan asentoaan, joten eipä kai sillä tämän päivän asennolla niin suurta merkitystä. 

Perherintamalla huomaan jotenkin etääntyneen näistä meillä aikaansa viettävistä teineistä. Totta kai olemme puheväleissä ja elämme tässä saman katon alla, mutta henkinen energiani menee kaiketi tähän "äitipuolesta äidiksi" -projektiin ja huomaan ottavani etäisyyttä esimerkiksi teinien elämään liittyviin arjen päätöksiin. Kummallista. Vaiko sittenkin ihan  normaaalia?