Mihin kaikki aika nykyisin oikein menee? Joka päivä kuvittelen istuvani koneen ääreen ja laittavani muistiin monet, maailmaamullistavat ajatukseni vain huomatakseni, että taas pitää juosta. Ja tänään on sentään vapaapäivä. Toisaalta asiaan saattaa vaikuttaa se, että olen ihan järjettömän väsynyt. Asiaa saattaisi auttaa, jos olisi aikaa levätä, mutta kun ei muka millään ehdi. Tänään sitten kuitenkin otin kunnon päikkärit ja olo on sen jälkeen ollut huomattavasti mukavampi. Lisää näitä vapapäiviä, kiitos. Muuten oireet on suunnilleen pysytelleet samalla tasolla ja janalla. Appelsiinimehua juodaan ja Pepsi ei maistu. Rinnat alkaa olla niin kipeät, ettei mahallaan nukkumisesta oikein meinaa tulla mitään. Maha on niin turvoksissa, ettei housut meinaa jalkaan mahtua.Ja  Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin onnellinen jokaisesta ilmaantuvasta raskautta vahvistavasta oireesta. Kaksi digitestiä odottelee edelleen aikaansa kaapissa, mutta toistaiseksi usko raskaanaoloon on säilynyt enkä ole lisävahvistuksia tarvinnut.

Piipahdin tässä illalla sinkkuystäväni luona. On tämä ystävien kanssa eläminen aikamoista nuorallatanssimista. Tai siis, ei sen tarvitsisi olla, mutta taidan käydä jotenkin herkillä ja se näyttää vaikuttavan asioihin. Lapsista ei oikein uskalla puhua missään porukassa, missä on yksikin parisuhteessa oleva henkilö, jolla ei lapsia ole, ettei vain loukkaa ja aiheuta pahaamieltä potentiaaliselle lapsettomalle. Lapsista ei varsinkaan uskalla puhua sinkkuystävien kanssa, koska hyvin nopeasti joutuu huomaamaan, että minulla on kuitenkin asiat aika hyvin, kun on Miäs, jonka kanssa vauvaa voisi yrittää. Ilta oli kuitenkin mukava, enkä todellakaan syytä ystävääni moisista fiiliksistäni. Sitä vain jotenkin ei haluaisi haavoittaa toista tai lisätä hänen pahaa oloaan, joka on läsnä elämässä muutoinkin. Hänelle kun ihan koko sydämestäni soisin parisuhteen ja lapset. Mutta kaipa se on niin, että aina voi porukassa olla joku, jolle joku keskusteltu aihe on vaikea. Ei kai itselle tärkeitä aiheita kokonaan voi vältellä ja jättää kertomatta. Ei kai se sitten enää olisi aitoa ystävyyttä, vai kuinka? Ystäväni parhaat ystävät ovat kaikki viime vuosina pariutuneet ja pyöräyttäneet pari suloista lapsukaista ja kyllähän minä sen ymmärrän, että on tiukkaa katsoa toisten onnea, kun itse sitä samaa niin kovasti toivoisi. Lienee jollakin tasolla jotenkin sama asia, kuin lapsettomille toisten synnytys-, kakkavaippa- ja yövalvomisjutut?

Ja sit nukkumaan...