Olen odottanut hieman positiivisempaa hetkeä kirjuuttelullle, kuin mitä nuo pari aiempaa kirjoitusta on olleet ja nyt  - jos olen oikein nopea - sellainen saattaisi vaikka ollakin. Mielialat menee edelleen ihan omia latujaan, mutta ehkä siihen on vähitellen tottumassa.

Viikkoja on siis sen verran, että huomenna siirrytään kokonaan uudelle kymmenluvulle. Tuntuu kummalliselta ajatella, että viikon päästä ollaan puolessa välissä tätä raskautta. Mihin se aika oikein menee? Toisaalta edessä on kuitenkin vielä toiset 20 viikkoa, joten päätepisteeseen on vielä jonkun verran matkaa. Kun nyt mietin taaksepäin näitä kuluneita raskausviikkoja, huomaan niihin mahtuneen aika monenlaista ja jo yksistään oireilu on ollut varsin monivivahteista. Tällä hetkellä olo on suhteellisen hyvä fyysisesti, joskin ainahan sitä jotain pientä "valitettavaa" löytyy ;). Pyörin öisin tosi paljon heräten kuitenkin useimmiten aamulla selältäni. Aamukuvioihin on tullut mukaan ylävatsakipu, joka lienee lihasten aikaan saamaa? Kipu ja kramppailu menee yleensä ohi, kun vähän kääntyilee ja venyttelee kevyesti, mutta se on aika vinhan tuntuista. Mielihalut eivät myöskään meinaa jättää minua millään rauhaan. Suurimmaksi osaksi nuo halut kohdistuvat vielä kaikkeen epäterveelliseen ja ikäväkseni myös makeaan ja kaloripitoiseen :(. Kohta siis taas ruikutan lihomisesta, painonnoususta ja valasolosta... Tämän viikon top-"ruuista" löytyy mm. Brunbergin suukot, jäätelö ja suolatikut. Eilen tosin en edes uskallut ajatella jäätelöä, kun tiesin ettei sitä taloudestamme kuitenkaan löydy, kiitos yhden raskaanaolevan ja kahden teinin. Noh, otin sitten pakastimesta jotain muuta illalla ja huomasin siellä ihan iskemättömän lakujäden. Miähelle sitä ihmettelin, johon hän vastaamaan: "mä ostin sen eilen, kun tiesin, että sun tekee sitä kuitenkin mieli jossain vaiheessa." Että mullako maailman paras miäs? No ihan taatusti!!!

Jonkinlaista pientä supistelua on ollut muutamana aamuna ja  vaikka kyse ei todennäköisesti olekaan mistään sen vaarallisemmasta, se saa minut vähän varpailleni. Ei paljon, mutta sen verran, että koulussa olen sellaisina aamuina siirtynyt käyttämään hissiä. Pahimmat supistukset tulevat kuitenkin loppuunasti vietyjen lemmenleikkien jälkeen.

Liikkeitä tuntuu päivittäin ja eilen Miäskin pääsi niitä tunnustelemaan mahan päältä. Eihän ne kovin voimakkaita ole, mutta ei kai niiden vielä tarvitsekaan olla. Sykkeitä on myös kuunneltu ja liekö liikkumisella vaikutusta asiaan, mutta sykkeet ovat jonkin verran korkeammalla, kuin vielä vähän aikaa sitten. Sykkeet ovat pyörineet 140 molemmin puolin, mutta viimeksi taisivat olla jo jossain 160 tietämillä.

Kaikki nämä merkit kertovat, että kaikki on kunnossa ja meille on ihan oikeasti tulossa vauva, mutta siitä huolimatta epävarmuus vaivaa omaa mieltäni. Kiusaan itseäni pohtimalla kaikkea, mikä vielä voi mennä pieleen ja uskoni siihen, että kaikki menee hyvin on kohtuullisen helposti järkäytettävissä. Onneksi niitä häivähdyksen omaisia hetkiä kuitenkin myös on, jolloin osaan hieman rentoutua ja nauttia kaikesta vauvanhuuruisesta. Olen alkanut hiljalleen tutustumaan vaunutarjontaan ja miettimään muutenkin, että mitä kaikkea pitää hankkia. Se tuntuu vain olevan loputon suo. Jokaisista vaunuista on sekä puolesta että vastaan mielipiteitä keskustelupalstat pullollaan ja kykyni tietää mikä sopii juuri meille ja meidän vauvalle, on hyvin rajallinen. Ehkä tässä kevään korvalla kuitenkin asiaan täytyy keskittyä hieman enemmän, mikäli meinaa välttää liikkeiden kiertelyn ison mahan kanssa kesähelteillä.

Hankintoja en tosin aio tehdä ennen rakenneultraa ja sen suomaa varmuutta, että kaikki on hyvin. Ultraan menemme ensi viikolla, joten vielä on muutama päivä jännättävä. Kumpa vaan...