Luin tässä päivänä muutamana erään kanssasisaren blogimerkintää, jossa hän purkaa tuntojaan lapsettomuusblogeista, joita on netin ihmeelliseen maailmaan alkanut ilmaantua ihmisiltä, jotka "ovat jättäneet ehkäisyn pois viime kuussa". Tietyllä tavalla herkkyydessäni otin sen ensin itseeni, mutta itseasiassa luulen ymmärtäväni myös miksi asia voi olla vaikea. Samalla mietin myös sitä,  mitä sana "lapseton" oikeastaan tarkoittaa ja kenellä on virallinen lupa ja oikeus termiä itsestään käyttää. Itse en ole mielestäni ollut kirjoittamassa lapsettomuusblogia, mutta toki käytän jo esittelyssä itsestäni nimitystä "lapseton". Kun sen siihen kirjoitin, en ajatellut sanaa sillä määritelmällä, joka kai kuuluu jotenkin tähän tapaan "vuoden vauvaa yrittänyt". Ajattelin sitä lähinnä siinä merkityksessä, että "asun lapsiperheessä, mutta minulla ei ole lapsia". Pyydän siis nöyrimmästi anteeksi, jos olen jotakuta kirjoituksillani ja sanoillani loukannut ja aiheuttanut ylimääräistä tuskaa. Olenhan tuolla tekstini lomassa jossakin käyttänyt tuota "lapsettomuus" -sanaa kuitenkin tilannettamme kuvaamaan, joten anteeksipyyntö lienee ihan paikallaan. Ymmärrän sen, että jos on itse vuosikausia lasta toivonut ja lähes kaikki mahdolliset hoidot läpikäynyt, noin vuoden yrittäneen "ruikutukset" eivät tunnu todellisilta. Toisaalta - ei kai se lapsettomuus sanana sitten kuitenkaan ole ihan yksiselitteinen. Sitä kun käytetään esim. terveydenhuoltomaailmassa kuvaamaan vain sitä tosi asiaa, ettei ko. ihmisellä ole lapsia huolimatta siitä, onko niitä yritetty vaiko ei. Entä onko sellaisella ihmisellä oikeus tuntea olevansa lapseton, joka olisi halunnut lapsia, mutta ei ole löytänyt rinnalleen ihmistä, jonka kanssa voisi lapsen hankkia? Oma vauvakuumeeni tuli ihan puskista ja alkoi reippaasti yli vuosi sitten. Miäs oli siihen aikaan vakaasti sitä mieltä, että hänelle riittää nämä olemassa olevat. Siinä vaiheessa ehdin jo itkeä lapsettomuuttani vuolain kyynelin. Ja lapsettomuudelta se todellakin tuntui; ajatus siitä, että minä en saa mahdollisuutta omaan lapseen oli kivulias. Tarina Miähen suunnanmuutoksesta on onnellinen ja hän on tällä hetkellä ihan satasella mukana vauvaprojektissa, mutta omat tunteet ja itkut asian tiimoilta ovat itselläni vielä aika tuoreessa muistissa. Mutta joo, nämä on tällaisia kohtuullisen keskeneräisiä ajatuksia aiheesta, joten nämä voinee jättää omaan arvoonsa. Ja ihan vaan siltä varalta, että onnistuin jo jota kuta loukkaamaan sitten edellisen anteeksipyyntöni jälkeen - anteeksi jälleen. Tarkoitukseni ei ole vähätellä ketään eikä kenenkään tuskaa.

Sain viime viikolla tiedon, että olen saanut opiskelupaikan. Miksi se menee niin, että joskus ei saa mitään ja joskus saa kaiken?