Tänään on se päivä, joka on ollut mielessä viimeiset yhdeksän kuukautta. Tähän on tähdätty, tätä on kärsimättömästi odotettu ja tähän on valmistauduttu monella eri tavalla. Viikot on paukkuneet ja niitä on laskettu tähtäimessä 40. viikon täyttyminen. Nyt ne ovat täynnä ja herää kysymys, että mitäs nyt sitten? 

Viimepäivät ovat olleet kovin hormonien täytteisiä ja olen itkenyt ja parkunut melkein kaikki aamupäivät vain tukalaa oloani. Fyysistä sellaista, mutta miksei henkistäkin. Olen ollut kärsimätön, turhautunut ja ärsyyntynyt, kun mitään ei tunnu tapahtuvan. Olen huomannut, että kannattaa suunnitella päiväksi yksi tapahtuma tai meno, joka vie näppärästi ajatukset pois siitä tosiasiasta, että yhtenä kappaleena ollaan edelleen. Miäs on onneksi ollut pari viime viikkoa lomalla ja ihanasti elänyt näitä hormonimyrskyjäni, vaikka ei se varmaan ole helppoa ollut. Tänään kuitenkin asenteeni on alitajuisesti muuttunut. Olen päässyt eroon siitä mielessäni raivoavasta paineesta, että tämä sintti täytyy saada maailmaan ennen laskettua aikaa ja sen ajatuksen ajamana olen tehnyt kaikkeni, jotta näin myös tapahtuisi. Ja ollut turhautunut, kun ei se syntymäpäivä taida olla minun vallassani ja mikään ei saa tätä lasta ulos ennen kuin hän itse on siihen valmis. Tai jotain. Tänään kuitenkin huomaan hienoisen muutoksen ajatuksissani. Jotenkin kieroutuneesti ajattelen, että kun ei hän kerran syntynyt ennen laskettua aikaa, niin käynnistykseenhän tässä sitten mennään. Kaikki tai ei mitään siis.  Sinänsä huvittavaa, että tämän hetken ja käynnistämisen välillä on kaksi viikkoa ja noin periaatteessa niihin viikkoihin voinee mahtua mitä vaan, mutta näin minun aivoni ovat asian prosessoineet ja sillehän minä en kai voi mitään. Tunne-elämää tämä kieroutuma on kummasti helpottanut. Olen pystynyt suhtautumaan huumorilla "jokojokojoko" -kyselyihin ja kuitannut ne toteamalla, että meitä olikin vaan huijattu, eikä siltä ketään olekaan tulossa. Toinen varteenotettava vastausvaihtoehtoni kuuluu jotakuinkin näin: "juu, kyllä se tuli. Ajateltiin vaan, että kerrotaan lähisuvulle sitten, kun menee kouluun ja muille ylioppilasjuhlien aikaan." Toivottavasti en ikinä enää itse lankea tuohon kyselyyn, kun nyt tiedän miten ärsyttävää se voi olla. Ja turhaa. 

Mutta mieliala siis on tänään parempi ja nyt kovasti mietiskelen seuraavien viikkojen nautintoja ja sitä, että voin taas suunnitella elämääni, kun ei koko aikaa tarvitse miettiä, että jokohan tänään on synnytykseen lähtö :D. 

Neuvolassa piipahdimme aamupäivällä. Oma terkkarimme on vielä tämän viikon lomalla, mutta vastassa oli ihan mukava täti tänäänkin. Jutteli ja höyrysi niin, että Miäs meinasi vallan stressaantua (päättelen tämän siitä, että ihmetteli neuvolan jälkeen "onko se aina tuollainen ja jos on, niin miten ihmeessä se jaksaa???"), mutta silti mukavampi ja jotenkin helpommin lähestyttävä kuin viime viikolla kohtaamamme vastavalmistunut (tämä siis täysin oletusta) nuori th, jonka käsissä oli aika epävarma olo. Sf-mitta piirtää lähinnä sydäntä käyrälle niin, että tänään th jo nauroi sille. Totesi, että käyrä on juurikin sen näköinen, että siihen ovat eri ihmiset jälkensä jättäneet. Itse en tuosta käyrästä perusta, kun noita painoarvioita on kuitenkin tehty tässä kesän mittaan ja vauvalla vaikuttanut kaikki olevan hyvin. Hb oli laskenut vajaassa kuukaudessa 121:stä 112 ja nyt sitten pitäisi muistaa taas rautapurkilla käydä. Th ehdotti kahta nappia päivässä, mutta kohteliaasti kieltäydyin siitä vedoten pukamiini. Minulla tuo rauta kun taisi enemmän vetää vatsan kovaksi ja se äherrys tuolla toiletin puolella on nyt jo aika kivuliasta. Näilläkin arvoilla kuulemma synnytetään, joten pyrin välttämään ylimääräisen kivun ja tuskan. Seuraava aika varattiin omalle terkkarille jo alkuviikolle. 

Mitään synnytyksen alkuun viittaavaa ei ole, jos näitä päivittäisiä supisteluita ei oteta lukuun. Ja miksi otettaisiin, kun eivät ne ole tähänkään saakka mihinkään todelliseen johtaneet. Aion kuitenkin nauttia täysillä näistä seuraavista päivistä ja siitä, että kahden viikon päästä meillä ihan varmasti ollaan lähempänä vauva-arkea, kuin tänään.