Tämä vauva saisi tulla jo. En ikinä uskonut, että voisin sanoa/kirjoittaa näin, mutta olen aika kypsä tähän raskauteen. Viime päivät on ollut enempi ja vähempi kivuliaita, tosin itseaiheutetusti. Kukas sitä käskee lähteä vetelemään 8km:n reippaita kävelylenkkejä. Ja mikä pakko sitä on lukea kaikki mahdolliset keskustelupalstat synnytyksen käynnistämisestä kotikonstein ja kokeilla ne sitten saunaa, siivousta, seksiä ja siideriä (alkoholitonta tosin) myöden. Tai kuka keksi idean lähteä Linnanmäelle "vain käymään ja nauttimaan" eilen. Kai näistä jo jonkunlaisen kivun ja muutaman supistuksen aikaan saa, mutta sehän ei sitten käytännössä tarkoita yhtään mitään. Paitsi,että olen mielestäni kaikki keinot kokeillut ja mikään ei auta, joten tässä sitä sitten ollaan raskaana kunnes vauva itse päättää olevansa valmis ilmaantumaan nahan tälle puolen. Ja totta kai se on parasta ja terveintä niin. Saapahan nauttia yksiönsä rauhasta ennen synnytyksestä alkavaa hirveää stressiä ja elämänmuutosta ja valmistautua tulevaan ihan oman aikataulunsa mukaan. 

Oma oloni sen sijaan on kuin pahimpina PMS-päivinä. Pelkään räjähtäväni ihan vain jostain tosi mitättömästä ja sitä on vähän hankala selittää kenellekään miespuoliselle. Olen huomannut myös tiettyjä yhtäläisyyksiä yrityksen ja näiden viimeisten päivien (tai viikkojen. Tai vuosien...) välillä. Ovulaation jälkeen kytätään niitä kiinnittymisvuotoja, käytetään tietyn värisiä pikkareita joissa kaikki mahdolliset eritteen näkyvät mahdollisimman hyvin (näin olen jostain keskustelupalstalta ollut lukevinani) ja tutkitaan kaikenlaiset vuodot lähes mikroskooppisen tarkasti. Kuulostaa hyvin tutulta näinä päivinä: kaikki housuihin jäävät eritteet haistellaan ja lähes maistellaan, jotta ne voisi kategorioida valkovuotoon, hikeen, pissaan, lapsiveteen ja limatulppaan. Jokaisen ovulaation jälkeen pidetään tarkkaa kirjaa oireista ja googletetaan niiden mahdollinen yhteys raskauteen. Turha lienee mainitakaan, että sitä harrastetaan näilläkin viikoilla. Kaikki nippailut taltioidaan tarkasti ja kaikki luonnollisestikin viittaa alkavaan synnytykseen, jota ei malttaisi millään odottaa, mutta jonka alkamista ei voi myöskään millään etukäteen ennustaa. Kai. Ovulaation aikoihin rakastelun jälkeen kehotettiin lepäilemään peppu koholla, jotta sperma pääsee sinne, minne sen on tarkoitus päästä. Surprise, jokunen viisas on keksinyt, että näin kannattaa toimia myös raskauden loppumetreillä, koska spermassa on kohdunsuuta avaavaa ainetta ja kannattaa siis oikein uittaa kohdunsuu miehekkäissä nesteissä. Kärsimättömyys, pelot ja pettymykset lienee myös jollakin tasolla yhteisiä näille kahdelle vaiheelle. Kun ei siitä valkovuodosta saa limatulppaa sitten parhaalla tahdollakaan ja kahden tunnin supistelun jälkeen ne vain hiipuvat, eikä niistä sitten sen valmiimpaa tullutkaan. 

Vauvan tavarat ja tarvikkeet on kaikki kauniissa järjestyksessä, sänky suunnilleen pedattu ja vaatteet jollakin tavalla lajiteltu. Kaikki on siis häntä varten valmiina. Tarvittaisiin vain lupaus siitä, ettei hänen tulonsa kovin pitkään viivy, millä saattaisi olla suotuisat vaikutukset myös äidin hermoihin. Ja kaikkien niiden sukulaisten ja tuttavien, jotka ovat intoutuneet kyselemään "vointi" (lue: "jokos sitä ollaan tositoimissa?"). Eilen sain vaivaiset viisi(5) puhelua aiheesta. Eilen asia ei ärsyttänyt, tänään ei onneksi kukaan ole erehtynyt soittelemaan. Voi olla, että vastaanotto olisi hieman eilistä tulisempi. Hyväähän ne ihmiset tarkoittaa ja Miähen mielestä on jotenkin hienoa, että ihmiset ovat niin myötäeläviä. Mutta Miäs ei kannakkaan tätä mahaa tässä helteessä ja näillä hormoneilla. 

Laskettuun aikaan siis viisi päivää jäljellä. Ja siitä vielä kaksi viikkoa ennen kuin mitään tapahtuu, mikäli sintti päättää olla muiden ihmisten asettamista virstanpylväistä väittämättä. Sen ei pitäisi olla pitkä aika, vajaa kolme viikkoa, mutta tänään se on, eikä sille kai oikein voi tehdä yhtään mitään.