Sain tässä taannoin Tuulikellolta tällaisen. Kiitos siitä! Hetken aikaa meni, ennen kuin löytyi sopiva hetki tunnustusten tekoon, mutta parempi myöhään jos silloinkaan (vai miten se sanonta nyt menikään :)...).Jutun juoni on siis tunnustaa seitsemän asiaa itsestään ja laittaa haaste sen jälkeen eteenpäin. Tässä siis omat "tunnustukseni".

1. Olen älyttömän huono hoitamaan kasveja/kukkia. Tälläkin hetkellä kaksi kolmesta omistamastani kasvista tekee kuolemaa, eikä sille taida voida mitään. Surullista...

2. Rakastan saunomista.

3. Olen jatkuvasti laihdutuskuurilla. Paitsi nyt. Nyt vaan yritän nauttia paisumisesta, turpoamisesta ja väistämättömästä pallokalaolosta.

4. Rakastan Miästä ihan hirmuisesti. Minusta tuntuu pahalta kuunnella ystäväni halveksivaa puhetta miehestään ja jälleen tänään mietin sitä, miten onnellisessa asemassa olen, kun olen saanut vierelleni niin ihanan ihmisen. Vaikka kyllähän se suhde vähän työtäkin välillä vaatii.

5. Lempivärini on vihreä.

6. Lempivuodenaikani on syksy. Mutta kyllä tuota kevättä silti jo odottaa...

7. Luulen olevani niin avoin ihminen, ettei minulla ole mitään tunnustettavaa. Totuus lienee kuitenkin, että olen kohtuullisen sulkeutunut, varautunut ja kuulemani mukaan "vaikeasti tunnettavissa" :).

Haasteen voisin heittää Lyydialle, Caudensialle ja Kirpulle. Jatkakaahan haastetta :)!