Joulut on vietetty ja sukulaiset kierretty. Eilen palattiin kotiin viikon resuamisen jälkeen ja kylläpä tuntuu hyvältä olla kotona. Joulu vietettiin appivanhempieni luona ja sen jälkeen siirryttiin vanhemmilleni. Anoppi oli kovasti mielissään uudesta tulokkaasta, vaikka paljastikin jo ehtineensä ajatella, ettei hän varmaan enempää lastenlapsia saa. Appiukkokin taisi uutisista ilahtua, vaikka onkin tyypillinen suomalainen mies, eikä juurikaan syvimpiä ajatuksiaan julkaise. Sisaruksillemme ajateltiin kertoa vasta riskiviikkojen ollessa kokonaan ohi.

Pahoinvointi on nykyisin kokoaikainen vieras. Kertaakaan en ole vielä päätynyt posliinia halailemaan, mutta kuvotus on sitten sitäkin inhompaa. Asiaan tympääntyneenä poikkesin tänään apteekkiin ja hankin pahoinvointirannekkeet. Aika näyttää onko niistä minkäänlaista apua asiaan.

Mistähän se johtuu, että mieliteot rajoittuu niihin asioihin, joita kotoa ei löydy? Illalla olin ihan sairaan väsynyt, mutta sänkyyn päästyäni uni pakeni silmästä ja vaikka jossain vaiheessa nukahdinkin, yöstä jäi jotenkin levoton ja ei-levännyt olo. Siinä pyöriessä ehdin himoita suolakurkkuja, appelsiinimehua ja mansikkajogurttia. Kaappi oli tietysti tyhjä, kun ei jaksettu illalla palattuamme kauppaan lähteä, joten mieliteot jäi toteuttamatta. Tänään on ko. ruoka-aineet hankittu, joten mielenkiinnolla odotan, että mitähän sitä tänäiltana keksiikään haluta...

Tämän viikon olen siis lomaillut ihan ansaitusti ja maksetusti. Ensi viikoksi pitäisi keksiä töitä ja seuraavalla viikolla onkin sitten edessä koulun alku. Hiukkasen hirvittää. Alan olla sen verran vanha käpy, että jäänköhän siellä kokonaan nuorempien jalkoihin? Jaksan ehkä juuri ja juuri motivoitua tulevaan kevääseen ja sitten, mikäli kaikki nyt menee toivotusti, onkin edessä äitiysloma. Kauheasti en vielä(kään) uskalla asiaa ajatella, mutta kyllähän ajatus raskaanaolosta alkaa konkretisoitua pahoinvoinnin myötä.