Muiden blogeja lukiessa olen jo jonkun aikaa miettinyt kykenisinkö siihen itsekin. Ei voi tietää, jollei kokeile, joten tässä sitä nyt sitten ollaan käsi näppiksellä ja ajatukset solmussa. Paremmin mulle taitaisi sopia joku aivoihin yhdistetty USB-liitäntä, jolla voisi siirtää ajatukset koneelle ilman, että sen eteen tarvitsee sen kummemmin muuten vaivaa nähdä. Parhaan ajatukset ja tajunnanvirrat kun syntyy lenkillä ollessa ja vessassa istuessa, mutta kumpaakaan toimintaa on hiukan hankala harrastaa koneella ollen. Mutta siihen asti, kunnes moiset systeemit on keksitty, on minun vain tyydyttävä tähän nykytekniikkaan ja elettävä näiden härveleiden ehdoilla.

Mutta joo, taisin eksyä aika kauas itse asiasta. Jos sitä nyt ylipäänsä on. Tämä blogi tulee kaiketi käsittelemään elämää sellaisena kuin se eteen tulee. Tämän hetken ajatukset pyörivät aikalailla vauvahaaveiden ympärillä, joten se lienee keskeisellä paikalla näissä kirjallisissa tuotoksissanikin. Tämän hetken tilannetta katsoessa ennustaisin blogista tulevan pitkä. Itse yritys ei ole mitenkään mahdottoman pitkälle vielä venynyt, mutta mutkaiseksi se on jo nyt osoittautunut. Ehkäisy jäi pois helmikuussa ja maaliskuussa napsahti nätti plussa raskaustestiin (okai, noin kymmeneen. Pitihän se varmistaa). Rv7 toisitten tullessaan vatsakivut vuotoineen ja se siitä raskaudesta. Vakaasti uskoin kaikkia niitä, jotka julistavat raskautumisen olevan helppoa keskenmenon jälkeen ja psyykkasin itseäni lukemalla uskoalisäävää materiaalia. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen ja tässä sitä ollaan seitsemän kuukautta myöhemmin odottelemassa kuukauden päästä alkavia lapsettomuustutkimuksia. Tiedän, vuosi olisi yritettävä ennen kuin mitään on syytä tutkia. Sen verran on kuitenkin jo tutkittu, että peruslabroissa on prolaktiiniarvi himpun verran koholla ja kun evoluutio kulkee näköjään kohdallani väärään suuntaan yrittäen muuttaa minua lehmäksi - ainakin mikäli maidontuotannosta voi mitään päätellä - lääkäri katsoi tutkimukset aiheellisiksi. Enkä minäkään vastustanut. Haave omasta nyytistä elää edelleen, joskin toivo sen suhteen ei ole ihan yhtää vahvaa ja vakaata, kuin vielä muutama kuukausi sitten.

Tässä se nyt oli. Elämäni ensimmäinen blogimerkintä. -Olen lähes ylpeä itsestäni.