Viime päivinä olen miettinyt mitä tälle blogille tekisin. Aloitin blogin kirjoittamisen vuosi sitten purkaakseni vauvahaaveiden täytäntöönpanon vaikeutta ja siihen liittyviä tunteita ja ehkä myös vertaistuen tarpeessa. Blogi täytti paikkansa oikeastaan kummassakin noista tarpeista ja vaikka itse olen ollut jokseenkin laiska bloggaaja, muiden blogeja ja blogielämää olen seurannut kohtuullisen aktiivisesti. 

Raskauden aikana en kauheasti osannut tai uskaltanut kirjoittaa. Pelkäsin kaikkea mahdollista lähes koko ajan enkä todellakaan halunnut merkitä niitä asioita ylös sen enempää itselleni kuin muillekaan. Toisaalta vähän harmittaakin, etten pitänyt kirjaa tuntemuksistani tarkemmin, mutta toisaalta muistan sen pelon kyllä edelleen ja yritän olla itselleni armollinen asian suhteen. Mutta entä nyt, kun sintti on saatettu maailmaan ja elämä on muuttunut aikalailla blogin aloituksesta? Mitä minä tälle blogille nyt teen? Huomaan monien yritys-/odotusblogien päättyvän siihen, että lapsi saapuu laitokselta kotiin. Ja jotenkin niin itsekin ajattelin tälle blogintyngälle käyvän. Jotenkin siihen suuntaan, että tämä vain hiipuu hiljalleen pois mielestä ja blogimerkinnät harvenevat entisestään. Yllätyksekseni huomaan kuitenkin käyneen päinvastoin. Kirjoittamisen tarve valtaa minut useammin, kuin vielä hetki sitten ja voisin kuvitella tuon tarpeen täyttyvän blogin myötä. En edelleenkään ole valmis julkistamaan kuvia tai mitään kovin henkilökohtaista pojastani ja siinä mielessä tämä blogi ei tule olemaan perinteinen vauvablogi. Sen sijaan toivoisin osaavani luoda tänne muistijälkiä ensiaskelistani äitiyteen ja ehkäpä myös prosessoida tämän uuden matkani vaiheita. Tämä siis sekä tiedoksi ihan vain siltä varalta, että joku täällä blogissa vierailee, mutta myös muistutuksena itselleni. Matka jatkuu.