Tämä päivä on mennyt lähinnä järkyttävän ärsytyksen kourissa. Viimekuukausina alavatsani on ikävästi alkanut oireilla ja kipuilla. Tähän asti oireilu on sijoittunut ovulaation ja menkkojen välille ollen pahimmillaan muutama päivä ennen menkkoja ja helpottuen sitten menkkojen myötä. Kotikutoinen diagnoosini on pahaenteisesti endometrioosi, mutta tämä kierto ei oikein taida sopia tuohon diagnoosiin. Kivut alkoivat tässä kierrossa jo hyvissä ajoin ennen ovulaatiota ja eroon niistä ei tunnu pääsevän millään. Käväisin lauantaina tk:n päivystyksessä haarojani levittelemässä lääkärille, jonka äidinkieli ei valitettavasti ollut lähelläkään omaani. Luulin kuitenkin, että kommunikaatiomme oli jokseenkin onnistunutta, mutta totuus taitaa olla sittenkin toisenlainen. Lääkäri nimittäin totesi vaivan olevan "kynekolookista" (ihan kun minä en sitä olis tiennyt) ja sanoi kirjoittavansa lähetteen naistenklinikalle. Ohjeeksi antoi mystisen lausahduksen "mene sinne maanantaina, mutta soita ennen menoasi." Minä siis tartuin tuumasta toimeen ja ei kun kapula vinkumaan heti maanantai-aamuna. No juu, eihän se sitten ihan niin helposti käynytkään se avunsaanti. Ystävällinen hoitaja kapulan toisessa päässä nimittäin kertoi, ettei lähete ole päivystyslähete ja näin ollen sieltä polin puolelta otetaan sitten yhteyttä jossain vaiheessa. Tyydyin siihen eilisen päivän osalta, mutta tänäaamuna kipujen edelleen jomotellessa alakerrassa sain loistoidean ja niin tartuin jälleen kapulaan, tällä kertaa kohteena ihan vain se normipoli. Jos joku asia voi mennä pieleen, se ihan satavarmasti myös menee pieleen. Niin myös tämä läheteasia. Aikani soiteltuani sinne tänne ja saatuani aina uuden numeron tai tultuani yhdistetyksi jonnekin toisaalle opin, että lähete, joka oli vielä tänäaamuna ykköskiireellinen oli mystisesti päätynyt aivan toiseen sairaalaan ja tipahtanut kiireellisyysluokka 3:een. Ai että ärsyttikö? No kyllä varmasti ärsytti. Ärsyttää edelleen. Miten voi joku naapurikaupungissa työtään tekevä lääkärisihminen päättää minua näkemättä, että kipuni voivat odottaa neljä (4!!!) kuukautta ilman hoitoa? Heräsi myös pienoinen epäilys siitä, mitä se ei-niin-täydellistä-suomea-puhuva-lääkäri oli mahtanut lähetteeseen kirjoittaa, kun puhelimessa ollut hoitaja, jolla selvästikin oli se lähete nenänsä alla, kysyi kivun sijaintia ja luonnetta. Niin, että siellä alavatsallahan se edelleen on. Ihan niinkuin lauantainakin, kun sitä lähetettä kirjoitettiin. Aikani asiaa hoitajalle intettyäni itku kurkussa hän lupasi viedä lähetteen takaisin lääkärin pöydälle, mutta oikeastaan en enää kovinkaan suuria enää odota tuolta instanssilta. Mietin vain, että missä on se paikka, johon voin ilmoittaa lopettavani verojen maksun, kun ei siitä näytä olevan mitään hyötyä. Kolme päivää saikkua on tällä erää näiden kipujen takia takanapäin ja onneksi tässä on muutama ihan suunniteltu vapaapäivä ennen kuin on pakko työelämään lähteä, kun ei tällä kivunmäärällä oikein kykene työtä tekemään. Aika siis näyttää, mitä tuleman pitää. Siihen asti yliannostan Panacodia, kunnes sekin loppuu. Eläköön julkinen terveydenhuolto.

Tietysti mielessä pyörii myös näiden kipujen vaikutus vauvautumiseen. Helppoa se ei ole ollut tähänkään asti, joten tämä tuskin ainakaan asiassa auttaa olipa kivun syy sitten missä hyvänsä. Greippimehut on juotu ja jalkoja on nosteltu kohti kattoa, mutta mitään sen sanottavampaa hyötyä niistä ei ole ollut. Tällä hetkellä siis mennään lähinnä alakuloisissa ja epätoivoisissa tunnelmissa. Toisaalta pelottaa se, että jotain vikaa löytyy ja meidät todetaan kyvyttömiksi lisääntyä. Toisaalta pelottaa sekin, ettei mitään löydy ja meidät vain lähetetään kotiin jatkamaan yritystä, kunnes olemme vieläkin vanhempia ja vieläkin kyvyttömämpiä lisääntymään.

Joskus mietin myös saanko luvallisesti käyttää itsestäni termiä "lapseton" vai ansaitseeko sen sitten vasta, kun kokonainen vuosi on tuloksetta yritetty? Niin tai näin, lasta minulla ei yrityksestä huolimatta ole ja siinä mielessä olen siis lapseton. Maailmanparhaalla Miähellä lapsia sen sijaan on, joten olen tämän pariskunnan ainoa lapseton. Kummallista sekin. Yleensä kun kuulee puhuttavan lapsettomasta parista. Miäs ei alkuun ollut ollenkaan innoissaan tästä lapsiprojektista ja meillä käytiin muutamia varsin kivuliaita keskusteluja aiheen tiimoilta. Yhtenä aamuna hän kuitenkin totesi olevansa valmis vauvan tulolle ja siinä kannassaan hän on sitten ihailtavasti pysynyt. Vaan eipä sitä vauvaa ole silti kuulunut. Itselleni tämä "lapseton uusperheessä" -teema onkin sitten ollut hieman kimurantimpi juttu käsitellä. Tunteita sen ympärille on mahtunut koko liuta enkä tiedä tulenko asiassa koskaan sen valmiimmaksi. Mutta miestä en vaihtaisi, joten parasta vaan hyväksyä se mukana tuleva paketti sellaisena kuin se on ja suunnata kohti horisonttia seikkailumielellä.

Taidan ottaa vielä pari Panacodia ja jäädä laakereilleni lepäämään. Kai tästä kivusta joskus eroon päästää. Niin, ja ärsytyksestä.