Kuinka monta kertaa ihminen voi käydä vessassa yhden yön aikana? Ei, en minä valita. Minä olen vain äärimmäisen onnellinen sekä vessassa juoksun syystä että sisävessasta. Onneksi elän nykyaikana enkä joskus muinoin, jolloin olisi pitänyt juosta pihan perälle halki lumen ja jään. Ehdotin kyllä Miähelle, että josko hän ottaisi hoitaakseen osan näistä yöllisistä vessajuoksuista. Ihan vain silläkin ajatuksella, että noista "yöjuoksuistahan" usein sanotaan, että ne ovat vain valmistautumista tulevaan yöelämään ja minä kun en ole ajatellut elää sitä yöelämää ihan kokonaan itsekseni. Sietäisi siis Miähenkin sitä jo harjoitella. Kieltäytyi kuitenkin mokoma tarjouksesta. No, yritän kuitenkin (tahtomattanikin) häiritä  myös Miähen unta reissuillani mm. sytyttämällä täydet valot makkariin yhdeltä reissulta palatessani. Vahinkohan se oli, mutta joutui Miäskin silmiään raottelemaan... Miäs on kuitenkin silminnähden onnellinen ja iloinen vauvan tulosta (yritän luottaa siihen, että kyllä se vauva meille tulee, vaikka välillä mietinkin, ettei se edelleenkään ole itsestään selvää) ja se tuntuu jotenkin äärettömän hyvältä.

Toissailtana kramppaili ikävän tuntuisesti ja olin jo lähes varma, että tässä sitä taas mennään. Krampit kuitenkin hiljentyivät ja poistuivat kokonaan ja ollaan taas ihan vain normijomottelulinjalla. Pahoinvointi on lisääntymään päin, vaikka toistaiseksi olenkin onnistunut pysyttelemään erossa posliinin halailusta. Myös nännit ovat kipeytyneet ja aamulla oli mietittävä, että minkälaisen paidan sitä voi päälleen laittaa, ettei liikaa purista (lue: edes hipaise) tissiosastoa. Ihan vain tilastojen vuoksi tein myös kaapissa seisseen CB:n digitestin ja kyllähän se ilmoittaa meidän raskaana olevan. Viikkonäyttöinen odottakoon aikaansa vielä ensi viikolle.

Varhaisultran varasin ja se on ensi viikon perjantaina. Viikkoja pitäisi silloin olla kasassa tasan 7+0. Neuvolaan en aio ottaa yhteyttä ennen kuin tiedän, että sille oikeasti on tarvetta. Oli aika kurjaa perua noita aikoja viimeksi keskenmenon jälkeen. Lapsettomuuspolin ajan sain myös peruttua viime viikolla (sinne on aikas vaikea päästä läpi puhelinaikana). Kerroin, ettei me nyt tarvita sitä meille varattua aikaa, jolloin puhelimessa ollut hoitaja hihkaisi: "hei, oot sä raskaana?!". Tuntui olevan ihan aidon iloinen puolestamme, vaikka olinkin jo ehtinyt vähän murehtia, että saadaan osaksemme saarna aiheesta "miksi olitte tutkimuksiin tulossa, jos homma kerran onnistuu muutenkin". Totuus on kuitenkin se, ettei me oltu sitä lähetettä hakemassa. Lääkäri sen päätti tehdä, koska ne prolaktiinit oli sen verran sekaisin ja maitovuotoakin oli. Tai siis on edelleen. Nyt ei nännit kestä puristelua, joten saa maidot minun puolestani olla, mutta sitä kuitenkin edelleen tulee. Eniveis, kaikki vaikuttaa olevan tällä hetkellä hyvin ja mieli on suorastaan onnellinen.

Välillä tosin tulee niitä hetkiä, jolloin miettii, että miksi me ollaan oltu näin onnekkaita. Miksi meillä onnistui, kun on monia, jotka ovat olleet siinä vauvajonossa niin pitkään ennen meitä? Onko minulla oikeus olla onnellinen olostani, kun niin monella asiat on toisin? Mutta ei kai sitä voi muuta, kun elää omaa elämäänsä ja iloita siitä, mitä meille on annettu. Niin, ja yrittää siitä huolimatta elää mukana niiden tuskassa, joilla asiat on toisin.